Ei oppi ojaan kaada

Työharjoittelu on iso osa monen opiskelijan elämää, ja varsinkin ensimmäinen harjoittelu on aina merkittävä. Työharjoittelupaikan saaminen ei tosin ole aina helppoa – saati yksinkertaista. Tämän tekstin takana on Roihuanilla työharjoittelussa oleva Henna: tuleva onnellinen koodari.

Että hei vaan, minä olen Henna. Hauska tutustua 👋

Olen tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoa toista vuotta opiskeleva tuleva ohjelmistokehittäjä, työharjoittelussa Roihuanilla ja tuleva onnellinen koodari. Minulla on myös ilmiömäinen arpaonni.

Kuten monet muutkin ohjelmistokehittäjät, minäkin olen alanvaihtaja. Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2014, ja pääsin tekemään niin lastenhoitajan kuin palvelutalon ohjaajankin töitä – ja kaikkea siltä väliltä. Mielessä kuitenkin kyti ajatus siitä, ettei hoiva-ala ehkä sittenkään ole sitä, mitä haluan lopun elämääni tehdä. Jostain mielen sopukoista löytyi sana koodari, ja siitä se sitten lähti.

Arpaonni

Niin, se aiemmin mainitsemani ilmiömäinen arpaonni. Työharjoittelupaikan löytyminen tuntui nimittäin arpajaisten päävoiton saamiselta, sillä ainakin täällä Oulussa harjoittelupaikat ovat sen kuuluisan kiven alla. Tulevia ohjelmistokehittäjiä on luokallani melkein kolmekymmentä, ja monelle paikan löytäminen on ollut pitkä prosessi. 

Monella työpaikalla ei ole resursseja ottaa opiskelijaa vastaan ja tarjota tälle aikaa ja ohjausta parhaan mahdollisen, tai edes hyvän, harjoittelun mahdollistamiseksi. Jossain ei ollut harjoittelijalle tarvetta, toisaalta ei löytynyt tilaa ja muutamasta paikasta ei koskaan vastattu. Toki myös maailmanlaajuinen, k:lla alkava epidemia vaikuttaa varmasti yritysten tilanteeseen – mutta ei siitä sen enempää. 

Monien sähköpostien ja puheluiden jälkeen päädyin juttelemaan Roihuanin Ollin kanssa. Vastaus ei ollutkaan heti kärkeen lausuttu “Kiitos mutta ei kiitos”, vaan pääsin kertomaan niin itsestäni, tulevasta harjoittelusta kuin tavoitteistanikin. Vastailin parhaani mukaan Ollin esittämiin kysymyksiin, ja sovimme varsinaisen haastattelun seuraavalle päivälle. Puhelun loputtua päästin pitkän, helpottuneen huokauksen, hymyilin leveästi ja kerroin opettajalle ja luokkalaisille puhelusta. Sitten pääsinkin jo jännittämään haastattelua.

Kun seuraavana päivänä palasin hyvin menneen haastattelun jälkeen koululle työharjoittelupaikka taskussani, sain aplodit koko luokalta. Olin niiden ensimmäisten joukossa, jotka harjoittelupaikan olivat saaneet, ja kaikki tiesivät jo tässä vaiheessa, miten hankalaa paikan saaminen oikein oli. 

Onnellinen työharjoittelija

Ai mitenkö on mennyt? Sen ainakin voin kertoa, että uuden oppiminen, se se on kivaa! En siis sano, ettenkö olisi oppinut uusia asioita koulussa ollessani, mutta täällä sitä vasta oppiikin. Samalla on avautunut väylä nähdä teoriassa opittu tieto käytännönläheisten linssien läpi. Ja lisäksi tätä oppimisympäristöä parantaa loistava seura. 💜
(Toim. huom. Tämä ei ollut maksettu lausunto.)

Jokainen työelämässä ollut tietää varmasti, millaista on olla töissä paikassa, jossa tiimihenki ei välttämättä ole sitä parasta mahdollista – minä ainakin tiedän. Mutta täällä pystyn olemaan täysin oma itseni, ja näin uuden oppimiselle vapautuu tilaa. Jos en uskaltaisi kysyä apua, tilanne olisi aivan toinen. 

Tekemistäkin riittää! Tähän mennessä olen päässyt koodaamaan uutiskirjettä, kommunikoimaan asiakkaan kanssa ja opettelemaan mm. Sass:ia. Olen päässyt myös kuunteluoppilaaksi erilaisiin palavereihin. 

Yhteenvetona voisin siis sanoa olevani tällä hetkellä onnellinen koodariharjoittelija. Se ei muuten ole yhtään huono se.