Blogi

Oodi alihankkijoille

Vaihda ostohousut työkaluille optimoituihin teknisiin pöksyihin rekrytointityön alkaessa: kartoita tarve, aseta vaatimukset ja määrittäkää yhdessä tavoitteet. Älä jätä potentiaalia hyödyntämättä semanttisen yksityiskohdan vuoksi.

Alihankkija. Se on kauhean ruma nimitys sellaisesta henkilöstä, joka tekee käytännössä samaa työtä kuin sinäkin. Hänellä on samat työvälineet kuin sinulla, ja todennäköisesti samat työtavatkin. Teillä on myös sama, yhteinen tavoite. Istutte siis vähintään kuvainnollisesti samalla porrastasanteella, eikä kumpikaan ole toista alempana. Unohdetaan siis tuo alihankkija-nimitys, ja kutsutaan heitä jatkossa tovereiksi, ihan jo tasavertaisuudenkin vuoksi.

Sanomattakin on selvää, että jokainen meistä tarvitsee tovereita. He mahdollistavat nopean reagoimisen muuttuvaan tilanteeseen, tuovat monimuotoisuutta ja puuttuvaa osaamista yrityksen osaamispääomaan. Toverit voivat vaihtua ympärilläsi, ja se on täysin luonnollista. Hekin ovat varautuneet vaihtuvuuteen, sillä jokaisella projektilla ja hankkeella on elinkaarensa. Toverit tietävät, että mikään ei ole lopullista.

Ostotoveri on myös poikkeuksetta kalliimpi ratkaisu kuin sellainen henkilö, joka jakaa kanssasi työnantajan nimen työsopimuksessaan. Kuten moni varmasti arvaakin, sama pätee myös muihin ostettuihin palveluihin.

Käytä harkiten ja suunnitellusti

Ulkoisten tovereiden hyödyntämiseen kannattaa miettiä perustelut ja syyt. Yksinkertaisia syitä voivat olla:

Kannattaa myös laskea niin sanottu “toveriratio” (suhdeluku) muutamaksi vuodeksi. Pelkistettynä esimerkkinä: “Jotta saamme tuotteen X julkaistua seuraavan vuoden aikana, tarvitsemme sen toteuttamiseen 10 henkilöä tehtäviin Y, Z ja W. Julkaisun jälkeen tarvittava henkilöresurssi tukitoimintoihin ja pienkehitystehtäviin on viisi henkilöä. Toveriratiomme seuraavalle kahdelle vuodelle on siis 1:2.”

Toveriration suunnittelu, ja terminologinen aivojen niksauttaminen eivät toki takaa tietä onnistumiseen, mutta luovat hyvän perustan nälkäisten osaajien hyödyntämiseen – koko rahan edestä.

Yes, we can!

“Ei sitä voi muuttaa, ja sitä paitsi aina ollaan tehty tämä näin!” Kuulostaa varmasti tutulta. Päätöksiä tuntuu ohjaavan historian painolasti, kymmenet mielipiteet ja jos ei muuta, niin ainakin muutosvastarinta. Jokainen meistä on ollut vastaavassa, hyvin inhimillisessä tilanteessa jossain vaiheessa uraamme – tilanteessa, jossa metsää ei nähdä puilta.

On normaalia, että tuollaisessa tilanteessa näkökenttä kapenee ja edessään näkee vain ne eniten huomiota vaativat asiat: ongelmat, niistä koituvan pahan olon, ja sen välittömän helpottamisen.

Siinä vaiheessa, kun ajatusmetsässä vilisee lähinnä hyttysiä, voi ulkopuolisen näkökulman tuominen tilanteeseen päästää sisään virkistävän tuulahduksen. Niiden hyttysten karkottaminen tosin vaatii myös sen näkökulman kuuntelemisen. Hyödynnä siis tämä tuulahdus! Heittäydy, ole vastaanottavainen ja kysy: “Miten me voisimme päästä tavoitteeseen?” – uutuuden intoa ja tiimin hyväksyntää toivova toveri ei malta olla kertomatta uusista mahdollisuuksista, mutta on teistä kiinni, miten tämän ihmisen osaamisen hyödynnätte.

Muistakaa: teette kaikki töitä yhteisen päämäärän eteen!

Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan

Kun kerran aivojen nyrjäyttelyn makuun päästiin, niin jatketaan samalla linjalla.

Unohda päivittäisessä työssäsi sanat ”alihankkija”, ”ulkoinen toveri” tai ”kumppani” ja vaihda se sanaksi työkaveri. Kohtele jokaista, kuten haluaisit heidän kohtelevan sinua ja muista edelleen se yhteinen päämäärä.

Millaisessa tilanteessa työkaveri on erikseen määriteltävä alihankkijaksi, ja miksi näin täytyisi tehdä? Kysynpä vaan.

Kunnioita siis työkavereitasi. Suunnittele realistisesti tarpeet heidän osaamiselleen, ja ole viestinnässäsi avoin. Kommunikointi on tässäkin kaiken a ja o.

Sinäkin varmasti toivot samaa heiltä.

Olli Aapro ❤️

olli.aapro@roihuan.fi